Luulisi, että kun on niin paljon tekemistä, laihtuisi siinä sivussa kuin itsestään. No, minä en. Kun ei ole aikaa miettiä, mitä syö, tulee vain laitettua lisää ja lisää ruokaa suuhun. Mielessä on ajatus, enhän mä nyt tänään niin paljoa ole syönyt, mutta todellisuudessa ruokamäärä on aivan järkyttävä. Eilen tuli vielä käytyä kaverin kanssa muutamalla baarissa, joten lisää kaloreita juomistakin .__. Minulla ei ole itsehillinnän poikastakaan.
Ajattelin yrittää tehdä dieettisuunnitelman, joka alkaisi tammikuun toinen päivä. Ensimmäisenä kun on varmaan hiukan oloja, niin sitten ei tulisi morkkista siitä, että jo ekana päivänä sössii kaiken. Siinä olisi sekä ruoka että liikunta lueteltuina. Toivottavasti vain ehtisin, julkaisen sitten tännekin kun saan aikaiseksi. Ahdistaa jo valmiiksi se, että työt kuitenkin sotkevat tuota kuviota. Lupaan silti yrittää parhaani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti